Uniikki japanilaisartisti Ichiko Aoba palaa maaliskuussa Helsinkiin 17.3.2026!

Yleisönsä loppuunmyydyssä Temppeliaukion kirkossa viime kesänä lumonnut Ichiko Aoba palaa maaliskuussa Suomeen! Vangitsevan kauniista musiikistaan tunnettu laulaja-lauluntekijä konsertoi Helsingin Finlandia-talossa tiistaina 17.3.2026. Konsertin pääsyliput tulevat myyntiin Ticketmasterissa 3.10.2025 klo 10.
Ichiko Aoba teki debyyttinsä vuonna 2010 ilmestyneellä Razorblade Maiden -pitkäsoitolla. Sittemmin japanilaisartisti on julkaissut yhteensä seitsemän albumia, perustanut oman levymerkkinsä herminen ja konsertoinut menestyksekkäästi ympäri maailman.
Aoba on kerännyt maailmanlaajuista huomiota minimalistisilla mutta vaikuttavilla kappaleillaan. Kiotossa vuonna 1990 syntynyt Aoba inspiroitui jo nuorena klassisesta musiikista, folkista ja Studio Ghiblin sekä Disneyn animaatioelokuvien maailmasta. Viime vuosina Aoba on noussut yhä laajempaan kansainväliseen suosioon, ja hän esiintyykin eri puolilla maailmaa jatkuvasti isommissa konserttisaleissa. Viimeisen kahden vuoden aikana Aoba on konsertoinut muun muassa Lontoon Royal Albert Hallissa, Sydneyn Oopperatalossa ja Los Angelesin Walt Disney Concert Hallissa.
Ichiko Aoba luo eteerisiä ja immersiivisiä äänimaailmoja. Artistin musiikki on samaan aikaan sekä ajatonta että herkkää ja henkilökohtaista. Taitavana kitaristinakin tunnettu taiteilija on kertonut saavansa inspiraatiota kappaleisiinsa unistaan.
Ichiko Aoba teki Suomen-debyyttinsä Temppeliaukion kirkossa kesäkuussa 2025. Konsertti myytiin loppuun reilussa viikossa, ja tunnelmallinen ilta jätti lähtemättömän muiston kaikille paikallaolijoille.
KONSERTTI:
Ichiko Aoba – Across The Oceans Tour 2026
17.3.2026
Finlandia-talo, Helsinki
LIPUT:
Myynnissä 3.10. klo 10 Ticketmasterissa
Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 39,90 € + tilauskulut alk. 1,50 €
Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ke 1.9. klo 10.00 – pe 3.1. klo 9.00 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
Tapahtumanjärjestäjä: Live Nation
Aloita ilta Finlandia Cafe&Wine -viinikahvilassa tai päätä se illalliseen Finlandia Bistrossa. Tarjoamme lähiruokaa, sesongin makuja ja upeita viinejä, aina rennolla otteella. Tutustu Finlandia Bistroon.
Huolehdimme tavaroistasi, jotta sinä voit keskittyä elämykseen. Konserttien ja tapahtumien ajaksi voit jättää takkisi maksulliseen narikkaan. Finlandia-näyttelyyn tullessasi säilyttää laukkusi lukollisessa lokerossa. Lokerosäilytys on maksuton. Naulakkopalvelu 4€ ja saatavilla mm. konserteissa, mutta ei päivittäin.
Jos kotimatka tuntuu pitkältä, jää meille yöksi. Kaksi tyylikästä, ainutlaatuista huoneistoa Finlandia-talon päädyssä tarjoavat levollisen yöpymisen aivan tapahtumien ytimessä. Lue lisää majoituksesta.
Raitiovaunujen 4 ja 10 pysäkki on Mannerheimintiellä, Finlandia-talon edessä (Kansallismuseon pysäkki). Finlandia-talon taksitolppa sijaitsee Karamzininrannan puolella oven K1 edessä. Katso lisäohjeita saapumiseen täältä