Finlandia-näyttely: Uusi elämyksellinen matka Aaltojen luovuuteen ja suomalaisuuteen

Finlandia-talossa avautuu kesäkuun alussa ainutlaatuinen, uusi näyttely, joka kertoo innostavasti ja elämyksellisesti Alvar Aallon, Aino Aallon ja Elissa Aallon arkkitehtuurista ja muotoilusta sekä Suomen historiasta, kansainvälisyydestä ja tulevaisuudesta. Finlandia-talo ja Tiketti ovat solmineet yhteistyösopimuksen Finlandia-talon näyttelyn lipunmyynnistä.

Finlandia-näyttelyn lipunmyyntikumppanina toimii yksinoikeudella Tiketti. Näyttelyn lippuja voi ostaa kaikista Tiketin myyntikanavista sekä paikan päältä Finlandia-talosta. Tikettiä suositellaan lipunmyyntikumppaniksi myös Finlandia-talossa järjestettäviin muihin tapahtumiin.

”Odotamme laajan suomalaisuudesta ja Alvar, Aino ja Elissa Aallon elämäntyöstä ja luovuudesta kertovan perusnäyttelyn herättävän runsasta kiinnostusta ja houkuttelevan Finlandia-taloon niin kaupunkilaisia kuin myös kansainvälisiä ja kotimaisia matkailijoita. Näyttelyn avaus tukee myös muita uusia vuoden alussa avattuja liiketoimintojamme; terassi-viinikahvilaa, design-kauppaa, bistroravintolaa sekä uniikkia majoitustoimintaamme”, kertoo Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.

Näyttelyn peruslippujen lisäksi Tiketin lipunmyyntikanavasta voi ostaa myös ryhmälippuja, erikoislippuja sekä opastettujen näyttelykierrosten lippuja. Tiketin lipunmyyntikanava mahdollistaa myös tarjoilulipukkeiden ostamisen ennakkoon, jotka voi käyttää näyttelykäynnin jälkeen Finlandia-talon terassikahvilassa.

”Vakuutuimme Tiketin luovuudesta, innostuksesta ja digitaalisesta osaamisesta valitessamme näyttelyn lipunmyynnin kumppania. Uuden mahtavan avauksen edessä valitsimme kumppanin, joka kykenee tarjoamaan meille kokonaisvaltaisen palvelupaketin ketterästä lippukaupasta sisääntulon porttiratkaisuun ja asiakaspalveluun. Me arvostamme nimenomaan sitä asennetta ja tiimihenkeä, jonka mukaan Tiketissä toimitaan. Tiketin tavoite johdattaa kokemuksia janoavat ihmiset upeiden elämysten äärelle kohtaa hyvin myös Finlandia-talon tavoitteet. Lisäksi kotimaisen Tiketin arvot sopivat hyveisiimme, joiden mukaisesti me Finlandia-talossa toimimme”, lisää Finlandia-talon markkinointi- ja viestintäjohtaja Minna Sauramaa.

”Me Tiketillä olemme innoissamme saadessamme aloittaa yhteistyön Suomen kansallisaarteen, Finlandia-talon kanssa. Uusi Finlandia-talon näyttely on hieno kunnianosoitus Aino, Elissa ja Alvar Aallon elämäntyölle, ja meille on suuri ilo olla mukana tukemassa tätä kokonaisuutta”, kertoo Tiketin toimitusjohtaja Mirva Merimaa.

Finlandia-näyttely
Aukeamispäivä: keskiviikko 4.6.2025
Avoinna: kesällä MA–SU, Finlandia-talon aukioloaikojen mukaan
Sijainti: Finlandia-talo, Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki
Liput: tiketti.fi
Finlandia-näyttely

Finlandia-talo on maailman johtava tapahtumien ja kulttuurin paikka keskellä Helsinkiä. Talossa yhdistyvät uniikilla tavalla arkkitehtuuri, design, toiminnallisuus ja tunnelma. Tapahtumatoiminnan lisäksi taloon on avautunut kaikille avoimet kahvila- ja ravintolakonseptit, design-kauppa sekä uniikki majoitusmahdollisuus. Palvelutarjontaa täydentää nyt kesäkuun alussa avautuva Alvar, Aino ja Elissa Aallon elämäntyöstä sekä suomalaisuudesta kertova pysyvä näyttely. Vuoden 2025 loppuun asti Finlandia-talo palvelee asiakkaitaan myös uniikissa puurakenteisessa tapahtumakeskus Pikku-Finlandiassa.
www.finlandiatalo.fi
Finlandia Bistro
Finlandia Cafe&Wine
Finlandia Homes

Tiketti on täysin kotimainen lipunvälityksen edelläkävijä ja tapahtumamarkkinoinnin asiantuntija, jonka luovuus, osaaminen ja työkalut palvelevat vuosittain tuhansia tapahtumia ympäri Suomea. Tikettiä ohjaa ennen kaikkea rakkaus hyviä tapahtumia kohtaan. Tavoitteemme on olla tapahtumanjärjestäjän paras ystävä, jonka avulla kokemuksia janoavat ihmiset löytävät tiensä upeiden elämysten äärelle.
www.tiketti.fi

Finlandia-talon media-aineistoa: www.finlandiatalo.fi/fi/yritys/media/mediapankki/
Tiketin media-aineistoa: www.tiketti.fi/jarjestajat/logot

Lisätiedot medioille:
Johanna Tolonen, Toimitusjohtaja, Finlandia-talo Oy, puh. 040 551 3168, johanna.tolonen@finlandiatalo.fi
Mirva Merimaa, Toimitusjohtaja, Tiketti Oy, puh. 050 555 9977, mirva.merimaa@tiketti.fi